
On vaikea uskoa, että on kulunut 15 vuotta siitä, kun Backstreet Boys uudisti nykymusiikkia ja avasi popkulttuurissa luvun, joka hallitsi maailman radioaaltoja, rikkoi musiikin ja konserttien myyntiennätyksiä ja esitteli teini-idolien uuden sukupolven miljoonille nuorille.
Kaiken kaikkiaan bändin levyjä on myyty maailmalla yli 75 miljoonaa. Kaksi ensimmäistä Yhdysvalloissa julkaistua levyä ylsi timanttilevyksi yli 10 miljoonan kappaleen myynnillä: vuoden 1997 "Backstreet Boys" sekä vuoden 1999 "Millennium", joka oli listaykkönen 25 maassa. Bändin hitteihin lukeutuvat top 5 –kappaleet "Quit Playing Games (With My Heart)", "As Long As You Love Me", "Everybody (Backstreet's Back)" sekä "All I Have to Give". Moni asia on muuttunut sitten vuoden 1997, jolloin meille tuli tutuksi Backstreet Boys eli Nick Carter, Howie Dorough, Brian Littrell, AJ McLean ja Kevin Richardson. He ovat faniensa tavoin varttuneet aikuisiksi ja perustaneet perheitä, tehneet soololevyjä ja esiintyneet Broadwayn näyttämöillä. Samaan aikaan he ovat kamppailleet nuorella iällä saavutetun maineen mukanaan tuomia hankaluuksia vastaan. Vuonna 2006 Richardson päätti kaikessa ystävyydessä erota bändistä ja sai muilta täyden tuen.
Kuudes albumi "Unbreakable" tekee kuitenkin selväksi, että BSB:n tutut melodiat, runsaat koukut ja hienosti hiotut kolmi- tai neliääniset harmoniat ovat edelleen upeasti ennallaan.
"Tuntuu uskomattomalta olla edelleen kuvioissa", sanoo Howie. "Niin monet artistit, poikabändit ja rapparit, jotka aloittivat samoihin aikoihin kuin me, ovat lopettaneet. Sitten on bändejä kuten Eagles, Rolling Stones tai Aerosmith, joiden jäsenet ovat tehneet omia projektejaan, mutta jotka silti ovat pysyneet kasassa. Ihailen sellaista yhteenkuuluvuutta."
Backstreet Boys levytti puolentoista vuoden ajan "Unbreakable"-albumia, joka on varma paluu popkaavaan, joka parhaiten määrittää bändin soundia. Ensimmäinen single, "Inconsolable", jonka on tuottanut Emanuel Kiriakou, on klassinen pianoballadi, joka tuo mieleen bändin suurimmat hitit.
Kaikista 13 kappaleesta kuulee, miten helppoa on esittää juuri sopivaa materiaalia. "Helpless When She Smiles" on jälleen uusi, häikäisevä hittiballadi, jonka on tuottanut Grammy-palkittu John Shanks. Useat muut kappaleet on tuottanut ja osittain myös tehnyt Dan Muckala, joka on tehnyt aiemminkin yhteistyötä Backstreet Boysin kanssa. Hänen helmiinsä kuuluu Beatlesin lauluja muistuttava "Unsuspecting Sunday Afternoon", jota kaikki neljä laulajaa pitävät levyn kohokohtana. BSB pyysi lauluntekijä Billy Mannia mukaan tekemään kappaletta. Tuloksena on Brianin mukaan "rakkaustarina, jonka odottamaton viesti panee ajattelemaan. Laulun sanoituksen tunnelma on tärkein, ja se poikkeaa kaikista muista kappaleistamme."
Tällä kertaa BSB halusi myös satsata nopeisiin kappaleisiin, joita on hyvä esittää tunnetusti energisissä konserteissa. Syntetisaattorin kyllästämä "Everything But Mine", leikkisän raivokas "Panic", laukkaava "Any Other Way" ja värisyttävä "One in a Million" sopivat hyvin tarkoitukseen.
"Puolet työstämme on laulamista albumeilla, mutta olemme myös viihdyttäjiä, mistä olemme ylpeitä", sanoo Nick.
Olisi nokkelaa todeta, että "Backstreet's Back", mutta tosiasiassa bändi ei ole poissa ollutkaan. 15 vuoden aikana se on säilyttänyt merkityksensä alalla, jossa popartistit usein hyllytetään hyvin pikaisesti.
"Meistä on mahtavaa, että voimme edelleen ilahduttaa ihmisiä ja saada heidät hymyilemään. Minusta me olemme löytäneet taianomaisen soundin", Brian sanoo. "Toivottavasti pysymme yhdessä vielä toisetkin 15 vuotta."
