
Black Rebel Motorcycle Club
Baby 81 on kunnianhimoinen, vahva, kitarapainotteinen rock'n'roll-levy, joka saa ihmiset takuulla hyppimään ja ajattelemaan. Äänimaailmaltaan se poikkeaa täysin vuoden 2005 juurevasta, akustisesta Howlista. Baby 81 syntyi vain pari minuuttia sen jälkeen, kun Howlin viimeinen raita oli valmistunut, kun Peter Hayes (kitara/laulu) ja Robert Levon Been (basso/laulu/kosketinsoittimet) saivat seurakseen studioon rumpali Nick Jagon lyhyen eron jälkeen.
"Minua melkein itketti koko ajan. Olin hyvin liikuttunut", Jago muistelee. "Se oli ikimuistoisin äänityssessioni." Been oli samaa mieltä: kun innoittunut, lujaa runnova "Took Out a Loan" ja "666 Conducer" oli pantu alulle, "ajattelin niitä kahta laulua seuraavan vuoden ajan ja haaveilin siitä, mitä tapahtuisi, jos veisimme työn päätökseen", Been kertoo.
Bändin matka kohti Baby 81:tä alkoi 1990-luvun puolivälissä, kun Hayes tapasi Beenin lukiossa San Franciscon liepeillä. Myöhemmin joukkoon liittyi vielä britti Jago, ja bändi otti nimensä kulttileffa "Hurjapäitten" jengiltä ja alkoi keikkailla. Kahdella albumillaan – 2001 yhtyeen nimeä kantaneella esikoislevyllä sekä 2003 levyllä Take Them On, On Your Own – BRMC on tullut tunnetuksi psykedeelisestä fuzz-rockistaan, joka on sekoitus eleetöntä laulua, atleettisia bassokulkuja sekä bluesmaisia kitaroita. Elokuussa 2004 Euroopan festivaalikiertueella kireät suhteet ja kohtuuttomuus hajottivat kolmikon, ja Jago lähti lätkimään. Yhdysvaltoihin palattuaan Been ja Hayes julkaisivat Howlin – hiljaisen, karun ja sielukkaan kokoelman, joka riisui bändin riehakkaat kuviot olennaisiin osiinsa. Kun porukka palasi taas yhteen, se esiintyi Readingissä ja Leedsissä vuonna 2005.
Kun Howlin kiertueet oli tehty, BRMC kävi harjoitusstudioilla mukanaan kasoittain jameissa äänitettyjä nauhoja, jotka oli alustavasti nimetty niiden kaupunkien mukaan, joissa ne ole tehty (tosin hypnoottinen, bluesvaikutteinen "Berlin" säilytti alkuperäisen nimensä). Bändi näperteli, kirjoitti, hylkäsi töitä ja äänitti yhä uudestaan. Yhdessä nämä 13 kappaletta muodostavat Baby 81 -levyn. Ne ovat konfliktiin syntyneitä lauluja, jotka edustavat toivoa tulevaisuudesta levyn kaiman tavoin. Hän oli vauva, joka vietiin sairaalaan vuoden 2004 tsunamin jälkeen ja jota yhdeksän eri äitiä vaati itselleen, ennen kuin lapsi lopulta pääsi takaisin omaan perheeseensä.
Baby 81 on sujuvasti rullaava rokkilevy, jossa Howlin folk-vaikutteet ovat yhä tallella. "Levy on tavallaan Howlin sisar", Hayes sanoo. Sanoituksissaan bändi pureutuu aiemminkin tutkimaansa teemaan: "Henkilökohtainen kapina. Jostain on aloitettava, ja jos ei aloita henkilökohtaiselta tasolta, on liian helppo soimata päättäjiä sanoin", Hayes selittää. "Pitää aloittaa itsestään, ja toivottavasti riittävä määrä ihmisiä tekee samoin ja voimme yhdistää voimamme."
Baby 81 sisältää paljon innoituksen aiheita: tanakka riffi, jolla avauskappale "Took Out a Loan" alkaa; massiivinen, Led Zeppelin -tyylinen rytmi, joka saa "666 Conducerin" rullaamaan; tokkurainen, pianon hallitsema "Window" sekä "All You Do Is Talk" -kappaleen loistava, sinfoninen eleettömyys. Yllättävintä on se, miten albumi onnistuu liittämään yhteen kolme aiempaa yritystä ja silti harppaamaan myös eteenpäin.
Hymnimäinen single "Weapon of Choice" on kahden lauluntekijän yhteistyön vahva tulos. Hayes vertasi sen saundia esikoislevyn kappaleeseen "Love Burns". "Minusta on hauska kätkeä akustisia kitaroita sähkökitaroiden taakse", Hayes sanoo. "Minulla on isän antama kitara, ja yritän aina ujuttaa sen biiseihin sähkökitaroiden joukkoon, jotta isän henki on mukana." Perheenjäsenet ovat bändille tärkeitä. Beenin isä toimi ääniteknikkona Baby 81 –albumilla, ja hän on miksannut ääntä bändin keikoillakin.
Albumin iloisin kappale, melodinen "Not What You Wanted", on toinen vain "kahdesta biisistämme, jotka ovat duurissa", Hayes naureskelee. Kappaleen alkuperäinen versio ei miellyttänyt bändiä, joten "vietin kaksi viikkoa studiolla ja lisäilin satoja kitaraosioita ja huuliharppuja, kitaraefektejä, laulua ja muuta", Hayes lisää. "Olin studiolla yötä päivää kolme päivää putkeen. Se on mahtavaa. Huumeita ei tarvita."
"American X" on rönsyilevä rock-biisi, jonka pituus on tasan 9 minuuttia ja 11 sekuntia. ("Se on pelottavaa", Been sanoo ja lisää, ettei bändi yrittänyt ujuttaa levylle poliittista sanomaa.) "Se on varmaan pisin biisi, jonka olemme koskaan tehneet, ja siinä on myös ensi kertaa oikea kitarasoolo", kertoo Been, joka soitti kappaleessa kitaraa. "Ihan kuin olisimme olleet jonkun toisen nahoissa vähän aikaa, ja annoimme biisin viedä meidät paljon suunniteltua kauemmas. Lopputulos on psykogeenisten ilmaisujen kiemurteleva mantra, jota on höystetty koristeilla."
Albumin päättää "Am I Only", joka on eräs Hayesin vanhimmista kappaleista. "Olen yllyttänyt häntä panemaan sen levylle ekasta albumista asti", Been kertoo kauniista laulusta, jossa on yksi hänen suosikkisäkeistään Peterin sanoituksista: "You turn into a song and everything feels wrong, there's so much to see, but lost is meant to be, am I only only one of you."
Baby 81:sta puhuessaan BRMC:n jäsenet mainitsevat usein ajoituksen: pitää tietää, milloin biisejä ei enää kannata työstää, ja löytää sound checkeihin kätkeytyvät hetkiset, joista voi muokata seuraavaa albumia. Ja vaikka levy päättyykin kappaleeseen, jonka Hayes kirjoitti teini-iässä, "albumin kappaleiden järjestys vastaa lähes täysin sitä järjestystä, jossa äänitimme kappaleet", Been huomauttaa. "Tiedän, että monet bändit eivät tee niin, mutta minusta se tekee albumista eloisamman, ikään kuin elävän, hengittävän eliön."
Baby 81 tallentaa lopulta Black Rebel Motorcycle Clubin bändin uran ratkaisevimmalla hetkellä. "Olimme kaikki tällä levyllä entistä uskaliaampia ja teimme ajankohtaisempia kappaleita", Been paljastaa. "Pidimme ennen tiukasti kiinni uusista lauluista, mutta nyt ihmiset saavat viimeinkin kuulla, missä liikumme nykyään – elämme enemmän ajan hermolla."



