Bone Thugs ~N~ Harmony
Bone Thugs ~N~ Harmony

Suhtautuminen vastoinkäymisiin kertoo usein ihmisistä paljon. Bone Thugs-n-Harmonya on koetellut bändin mentorin Eazy-E:n kuolema, riidat entisen levy-yhtiön Ruthless Recordsin kanssa ja lahjakkaan mutta kiivasluonteisen Bizzy Bonen lähtö bändistä. Onneksi Layzie Bone, Krayzie Bone ja Wish Bone ovat samaan aikaan myyneet yli 10 miljoonaa levyä, kahmineet lukuisia palkintoja, mm. kaksi Grammya, ja niittänyt mainetta sekä hiphop-lehdissä että laajemminkin lehdistössä rapin uranuurtajina.

Bone Thugs-n-Harmony julkaisee nyt uransa toistaiseksi ehkä merkittävimmän albumin Strength & Loyalty. Bändi oli myllerrystilassa ennen kuin se päätyi Interscopen kautta Swizz Beatzin perustamalle Full Surface –levymerkille. Nyt Bone on keskittynyt jälleen musiikin tekemiseen ja uudella albumilla ennen kaikkea ydinosaamiseensa.

" Bone Thugs-n-Harmony on ollut kasassa reilut 20 vuotta, ja albumin nimi on hyvin kuvaava", Layzie Bone selittää. "Lojaalisuus toisia kohtaan antaa voimaa, koska juuri yhdessä oleminen on meidän juttumme ydin. Meidän kolmen välillä on sama yhteys, joka meillä on ollut kuudennelta tai seitsemänneltä luokalta lähtien. Wish on minun serkkuni, ja Krayzie Bone on ollut paras ystäväni yläluokilta lähtien. Tämä on kuin paluu alkujuurille."

Bone palaa alkuaikojen konekiväärin nopeudella kulkevaan tyyliin katu-uskottavilla biiseillä "9mm", "Flow Motion" ja "Bumps in the Trunk". Ne ovat hyviä esimerkkejä bändin klassisesta huimasta riimittelystä ja pahaenteisistä, rajuista biiteistä. Tuo soundi tuli tutuksi jo vuoden 1994 läpimurtohitissä "Thuggish Ruggish Bone".

Kun Bone nousi kuuluisuuteen, se kävi epävirallista kilpailua tykittäjäräppäri Twistan kanssa. Osoituksena siitä, että bändi on kypsynyt ja on nyt valmis sopimaan erimielisyydet, tämä menestynyt räppäri vierailee biisillä "C-Town", joka on kunnianosoitus sekä Bonen kotikaupungille Clevelandille että Twistan kotikaupungille Chicagolle. "Yhteistyö Twistan kanssa on tärkeää, koska haluamme tuoda toivoa Keskilänteen", Layzie sanoo. "Meistä tuntui, että oli aika osoittaa ihmisille, että hiphopin maailmassa voidaan elää sovussa. Olemme nyt aikuisia ja näytämme muille paremman tavan elää."

Bone on itse asiassa aina käsitellyt musiikissaan erilaisia ongelmia ja tuonut niitä esiin universaalein tavoin laulujen avulla. Albumin ensimmäisellä singlellä "I Tried" bändi tekee yhteistyötä moninkertaisesti platinaa myyneen laulaja-tuottaja Akonin kanssa. Tuloksena on herkkä ja syvällinen biisi, jossa on sekä voimaa että sisältöä. "Kemia välillämme toimi", Krayzie Bone paljastaa. "Nykyään tehdään vain klubimusiikkia. Me halusimme kertoa tällä biisillä, mitä me olemme kokeneet ja mitä olemme oppineet."

Bone tekee myös ylevää hengellistä musiikkia, jossa bändi käsittelee suhdettaan Jumalaan. Tunteisiin vetoavalla biisillä "Order My Steps" vierailee gospelin supertähti Yolanda Adams. "Olemme halunneet tehdä gospelia jo pitkään", Layzie Bones kertoo. "Oli Herran tahto, että saimme mukaan laulajan, jota on siunattu todellisella laulun lahjalla. Bone Thugs-n-Harmonysta on puhuttu kaikenlaista, joten monet eivät halunneet Yolanda Adamsin laulavan tätä kappaletta meidän kanssamme. Mutta kun hän oli kuunnellut kappaleen, ilmeisesti itse Herra johdatti hänet meidän luoksemme. Se on meille paljon enemmän kuin pelkkä gospellaulu. Jumala ilmaisi näin olevansa Bonen tukena."

Strength & Loyaltyn myötä ympyrä tavallaan sulkeutuu, sillä biisin "Streets" on tuottanut Black Eyed Peasin Will.I.Am ja biisillä vierailee The Game. Bone oli Ruthless Recordsin suurin nimi, ja Black Eyed Peas teki yhtiön kanssa sopimuksen samoihin aikoihin kuin Bone, vaikka Peas ei koskaan julkaissutkaan levyä tällä kuuluisalla levymerkillä. Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että The Game on viimeisin supertähdeksi noussut Compton-räppäri, kun nimenomaan Eazy-E nosti Comptonin kaupungin kaikkien tietoisuuteen ja The Game on nimennyt hänet yhdeksi merkittävimmistä esikuvistaan.

Bonen monipuolisuutta kuvastaa sekin, että levyllä vierailevat myös Mariah Carey ja Bow Wow ihmissuhdebiisillä "Lil L.O.V.E.". "Räppääminen tuntuu mahtavalta, koska me emme räppää tyhjänpäiväisyyksistä. Se tulee sydämestä. Räppäämme ja puhumme todellisista asioista. Niin monet meidän jutuistamme saavat alkunsa", sanoo Wish Bone.

Bone Thugs-n-Harmony on tehnyt unohtumatonta materiaalia sen jälkeen, kun Wish ja serkkupoika Layzie yhdistivät koulussa voimansa Layzien parhaan kaverin Krayzien kanssa. Kolmikko tiesi, että heidän ainutlaatuisesta laulu- ja räppäystyylistään voisi tulla seuraava iso juttu. Heillä ei kuitenkaan ollut mitään yhteyksiä musiikkiteollisuuteen Clevelandissa 1990-luvun alussa. Niinpä he raapivat rahaa kasaan ja ostivat menoliput Los Angelesiin, jossa he yrittäisivät päästä tapaamaan gangsta rapin pioneeria Eazy-E:tä.

Pojat eivät ikinä päässeet Eazy-E:n puheille Los Angelesissa, mutta bändi tapasi räppärin myöhemmin Clevelandissa eräässä konsertissaan. Bonen innovatiivinen tyyli teki Eazy-E:hen vaikutuksen, ja hän otti bändin Ruthless Records –levy-yhtiönsä talliin. Vuonna 1994 "Thuggish Ruggish Bone" teki Bonesta hetkessä supertähden. Seuraava single "Tha Crossroads" palkittiin Grammylla, ja vuonna 1997 julkaistu tupla-albumi The Art Of War myi nelinkertaisesti platinaa.

Bone on laajentanut osaamistaan: bändi kuvasi lyhytelokuvan I Tried, sillä on oma kellomallisto, se on suunnitellut omat lenkkarit yhdessä Phat Farmin kanssa, se on luonut oman Visa-korttisarjan, ja Strength & Loyaltilla on kuultavissa todella mestarillinen äänimaailma.

Useimmat bändit olisivat jo luovuttaneet, mutta Bone Thugs-n-Harmony osoitti olevansa yhä rapin elinvoimaisin yhtye. "Meidän kaikkien piti nostaa rimaa, kaikkien kolmen", Krayzie Bone sanoo. "Tiesimme, että tästä tulisi vaikeaa, koska meistä puhuttiin kaikenlaista. Se kuitenkin vain innosti meitä lähtemään studioon ja ryhtymään hommiin. Tilanne tuntui samalta kuin silloin, kun Ice Cube lähti N.W.A:sta ja kaikki sanoivat, että se tietäisi N.W.A:n loppua. Sitten bändi tekikin Efil4zaggin-albumin, joka ällistytti koko maailmaa."

Strength & Loyalty tekee saman tempun.

mainos