Foo Fighters
Foo Fighters

Foo Fighters vietti 10-vuotisjuhlaansa vuoden putkella, jonka aloitti tuplastudioalbumi, vuoden 2005 In Your Honor, jota New York Times ylisti "yllättäväksi mestariteokseksi". Sitä seurasivat loppuun myyty areenakiertue, joka rakentui ensimmäisen levyn rock-perustalle, sekä intiimimpi teatterikiertue, joka korosti albumin toisen osan esittelemää pehmeämpää puolta (se tallennettiin myöhemmin Skin + Bones -live-dvd:lle). Putken päätti paljon hehkutettu esiintyminen Lontoon Hyde Parkissa 85 000 kuulijalle. Tämän jälkeen oli entistäkin enemmän syytä kysyä, mitä bändi esittäisi encoreksi!

Vastaus saatiin kuudennen studioalbumin Echoes, Silence, Patience & Grace muodossa syyskuussa 2007, ja se kuuluu: "Ihan mitä v&@# vain haluamme." Apuna oli tuottaja Gil Norton, joka oli mukana tekemässä The Colour and The Shape -albumia, josta julkaistiin äskettäin 10-vuotispäivän kunniaksi deluxe-versio. Dave Grohl, rumpali Taylor Hawkins, basisti Nate Mendel ja kitaristi Chris Shiflett ovat tehneet 12 kappaleen opuksen, jossa tulevat esiin bändin voima ja herkkyys. Se on Foo Fightersin toistaiseksi monitahoisin ja itsevarmin albumi.

Echoes, Silence, Patience & Grace alkaa kahdella hyvällä esimerkillä Foo Fightersin arsenaalin uusimmista aseista. Ekan singlen "The Pretender" sekä toisen raidan "Let It Die" alussa kuullaan niukka, pahaenteinen, mollissa soiva kitara- ja lauluintro, josta vähitellen kasvaa raivokas, räjähtävä kappale, joka päättyy juuri sopivasti ja jättää kuulijan haukkomaan henkeään ja haluamaan lisää. Pitkäaikaiset fanit ilahtuvat kuullessaan, ettei Foo Fighters ole kokonaan hylännyt paljon koukkuja sisältävää lauluntekotyyliään. "Long Road To Ruin" -kappaleen ehdoton yhteislaulukertosäe ja levyn puolivälin hypermelodinen "Cheer Up Boys (Your Make-Up Is Running)" ovatkin nopeasti nousseet FF:n keikkojen vakiokamaksi tuttujen biisien rinnalle: "This Is A Call" vuoden 1995 debyyttialbumilta, "Learn To Fly" ja "Stacked Actors" albumilta There Is Nothing Left To Lose sekä "All My Life" ja "Times Like These" albumilta One By One.

Echoes, Silence, Patience & Grace on raivannut tiensä menestykseen, josta tekijät eivät osanneet haaveillakaan. Levy löi ensimmäisen viikon myyntiennätyksen Britannian iTunesissa ja rynnisti sitten listojen kärkeen ympäri maailman. Se raivasi tietä loppuun myydylle kiertueelle, johon sisältyi bändin ensimmäinen oma keikka Madison Square Gardenissa sekä kaksi iltaa L.A. Forumissa. Myöhemmin bändi tuplasi vielä oman yleisöennätyksensä vetämällä Wembley Stadiumille kahtena iltana yhteensä 165 000 fania. Kun jälkimmäisen keikan päättänyt "Best Of You" oli lopuillaan, 85 000 mukana laulanutta ihmistä tiesi vastauksen.

Foo Fighters on parhaillaan jatkuvalla maailmankiertueellaan, johon sisältyy kaksi loppuun myytyä iltaa Coloradon kuuluisassa Red Rocksissa sekä keikka Austin City Limits Festivalin pääesiintyjänä. Bändi aikoo viettää kaiken ajan keikkojen välillä ja niiden jälkeen miettimällä, miten h**ssä tästä voi vielä panna paremmaksi.

mainos