"Minulle on uusi kokemus välittää levystä näin paljon", Mandy Moore sanoo. "En ole aiemmin vaikuttanut mihinkään itse, en samalla tavalla kuin tällä levyllä." Moore puhuu ylpeänä uudesta albumistaan Wild Hope, jonka kappaleet hän on tehnyt yhdessä Lori McKennan, the Weepiesin, Rachael Yamagatan ja monien muiden arvostettujen laulaja-lauluntekijöiden kanssa. Albumi on äänitetty Allaire-studiolla, ja sen on tuottanut John Alagia, joka tuotti myös John Mayerin vuoden 2001 menestysalbumin "Room for Squares". Wild Hope on määrä julkaista The Firm Music -levymerkillä keväällä 2007.

Mooren albumi on eräässä mielessä laulukokoelma – pitkään ja hartaasti valmisteltu projekti, johon popartisti suuntaa suunnattomasti energiaa, intoa, huomiota ja tunteita. Tällaisia kokoelmia ilmestyy kiivailla popmusiikkimarkkinoilla tuhkatiheään.

New Hampshiressa syntyneelle ja Orlandossa varttuneelle 22-vuotiaalle Mandylle tämä levy ja sen syntyprosessi ovat kuitenkin jotain täysin uutta. Mandyn äänessä on ylpeyttä, helpotusta ja ihmetystä, kun hän puhuu levystään. "Aiemmilla aikaansaannoksillani oli oma aikansa ja paikkansa", Mandy sanoo. Hän viittaa näin 90-luvun teinipopin viimeisinä vuosina 1999 - 2002 julkaistuihin albumeihinsa. Nykyään Moore keskittyy kuitenkin vain musiikkiin, josta hän itse pitää ja johon hän uskoo.

Hän jatkaa: "Teinipop oli loistava ponnahduslauta. Minulla ei ole tapana katua mitään, mutta tuohon aikaan minulle vain annettiin lauluja ja minun käskettiin mennä studioon nauhoittamaan ne. Silti jokainen meistä muuttuu iän myötä ja samalla muuttuu musiikkimaku. Se, että nuo muutokset eivät heijastuneet mitenkään tekemääni musiikkiin, oli minusta hyvin masentavaa."

Mooren yleensä niin pirteään ääneen hiipii hämmennystä: "Se ei vain tuntunut olevan oikein."

Mandy Moore on tehnyt viimeiset kaksi vuotta uutta albumiaan. Nyt hän vaati, että kaikki tehdään oikein. Yhtenä esimerkkinä tästä on Mooren nykyinen sopimus losangelesilaisen manageriyhtiön The Firmin ja sen uuden innovatiivisen levymerkin kanssa. Yhtiö toimii yhteistyössä EMI Musicin kanssa, ja se pyrkii ohjaamaan rojaltipalkkiot entistä enemmän artistien hyödyksi.

Moore alkoi tavallaan pitää puoliaan jo vuonna 2003, kun hän julkaisi albumin "Coverage", ainutlaatuisen kokoelman, jolla hän esittää eräiden anglo-amerikkalaisen pop-rock-historian suurimpien lauluntekijöiden kappaleita. Moore tulkitsee niin Joni Mitchelliä kuin Joan Armatradingiakin omalla nuorekkaalla ja liehakoivalla tavallaan.

"'Coverage' oli ensimmäinen levy, jolla olin tosiaan oma itseni", Moore sanoo. "Rakastin todella sitä musiikkia ja halusin valistaa jokaista nuorta, joka ei käsittänyt, kuinka mahtavia Joe Jackson ja Todd Rundgren olivat." Uudelle albumilleen, jolla Moore on tehnyt yhteistyötä myös James Renaldin ja Chantal Kreviazukin kanssa, Moore halusi kuitenkin kirjoittaa omaa materiaalia. Hän asetti sen selväksi ehdoksi sekä itselleen että kaikille, joiden kanssa hän teki tai aikoi tehdä yhteistyötä. "En halunnut muuttaa tämän levyn suuntaa", Moore sanoo. "Se oli minulle niin tärkeä."

Projekti alkoi hahmottua kunnianhimoisen Mooren mielessä samaan aikaan, kun hän keräsi lisää kokemusta elokuvanäyttelijänä. Hän esiintyi muun muassa "Muistojen polussa" (2002), kriitikoiden ylistämässä elokuvassa "Saved!" (2005) ja Paul Weitzin ohjaamassa "American Dreamzissa" (2006), ja hän alkoi tehdä luovaa yhteistyötä John Turturron, Michael Stipen, Susan Sarandonin, Billy Crudupin ja monien muiden kanssa. Nämä kokemukset ja tuttavuudet rohkaisivat häntä ja auttoivat tuomaan esiin asioita, jotka olivat aina olleet lähempänä Mooren sydäntä kuin popmusiikki.

"Se kaikki liittyi myös valintoihin, joita tein elokuvissa", Moore sanoo. "Näyttelijällä on huomattava valta sen suhteen, millaisissa elokuvissa hän näyttelee: Sinun ei ole pakko näytellä toimintaelokuvassa, jos et halua. Sinun ei ole pakko näytellä alastonkohtauksissa, jos et halua. Päätökset tehdään tapaus- ja projektikohtaisesti. Tämä kaikki kulki käsi kädessä musiikkini kanssa. En voi näytellä ensin samassa elokuvassa Diane Keatonin, Mia Farrow'n, Billy Crudupin tai Tom Wilkinsonin kanssa ja palata sitten tekemään levyä, jossa ei ole yhtään omaa luovaa panostani."

Mooresta tämä kaikki oli täysin loogista. "Tiesin, että halusin työskennellä Lori McKennan, Rachael Yamagatan ja the Weepiesin kanssa. Levy tarvitsi sitä, ja osittain siksi sen tekeminen kesti kaksi vuotta. Tämä on ollut hyvin mielenkiintoinen ja palkitseva prosessi. Pääni on yhä pyörällä."

Mooren äänessä on uudella albumilla uudenlaista kirkkautta, vakautta ja soinnukkuutta. Hän laulaa kauniin selkeitä ja yksityiskohtaisia melodioita, jotka ilmaisevat, kuten hän itse sanoo, miltä tuntuu olla "nuori nainen, joka pohtii elämäänsä ja omaa paikkaansa maailmassa, rakkautta, ihmissuhteita ja pettymyksiä." Moore kirjoitti esimerkiksi kappaleet "All Good Things" ja "Looking Forward to Looking Back" the Weepiesin kanssa. Moore arvostaa suuresti tätä yhteistyötä sekä henkilökohtaisella että musiikillisella tasolla. Kappaleen "Most of Me" hän teki yhdessä McKennan kanssa, laulun "Ladies Choice" Yamagatan kanssa ja henkeäsalpaavan balladin "Gardenia" yhdessä Chantal Kreviazukin kanssa. Kaikkien kanssa yhteistyö sujui loistavasti. Moore rakastaa kaikkien näiden artistien musiikkia.

Hän sanoo: "Ihastuin kaikkien näiden artistien musiikkiin ja ihmettelin: 'Miksei tästä ole tullut tämän kovempi juttu? Miksei Rachael Yamagataa soiteta koko ajan radiossa? Eikö yksikään the Weepiesin levy tosiaankaan ole yltänyt Top-10:iin? Entä Lori McKennan loistava ääni ja loistava tarinankerronta?' Minusta heidän musiikkinsa oli niin helposti lähestyttävää, niin uskomattoman luovaa ja kaunista."

Wild Hope eroaa Mooren mukaan aiemmasta eniten siinä, että tällä kertaa hän laulaa omia sanoituksiaan. Mandy Moore puhuu laulujen tekemisestä jo vanhan ammattilaisen vakaumuksella ja kokemuksella: "Mikään ei päihitä sitä tunnetta, kun laulun saa valmiiksi ja siihen on tyytyväinen, kun tietää, että se onnistui ja että siitä tuli juuri sellainen kuin halusi."

Levyn avausraita, vaikuttava "Extraordinary", on sekin tehty yhteistyössä the Weepiesin kanssa. Se oli viimeinen kappale, jonka Moore albumille levytti. "Siinä on vahva sanoma", hän sanoo. "Se on yhtä herkkä kuin muutkin levyn kappaleet, mutta vaatii rohkeutta kirjoittaa sellainen laulu yhtään ujostelematta. Minä olen ujo, ja usein sisäänpäin kääntynyt, mutta haluan olla erikoinen, "extraordinary" – joka päivä."